Mies. Miehet.

Olen kokenut elämäni aikana muutaman maata järisyttävän suhteen ja sen mielettömän hullaantumisen, kun henki salpautuu ja perhoset liihoittelee vatsassa jo toisen katseesta.

Ensimmäin oli S.
Me tosiaan seurustelimme kertaalleen teini-ikäisenä.
Souvasimme useamman kerran yhteen ja erilleen, kunnes lopulta erosimme useammaksi vuodeksi ennenkuin päädyimme taas yhteen.
S oli teini-iän ensirakkaus.
Me päädyimme uudestaan yhteen, kun olin eroamassa silloisesta poikaystävästäni todettuani että se suhde ei vain toimi.
Olin tuolloin eräässä kultaisen kaaren ravintolassa töissä.
Ilta- ja autokaistavuoro.
S ajoi luukulle ja siinä pitkästä aikaa loimme katseen toisillemme ja vaihdettiin kuulumiset.
S lähetti mulle yöllä viestin "Vieläkö rakastat mua" ja siitä se lähti.
Meidän tosin ei pitänyt alkaa seurustelemaan, vaan mun ajatus oli että alan elämään itselleni pitkästä aikaa ja kerään rahaa säästöön reppureissua varten.
Reppureissu suunnitelmat muuttui hyvin pian pinnasänkyyn, vaippoihin ja vauvantuoksuiseen arkeen.
Osittain kadun sitä vieläkin, vaikka lastani en kadu kyllä hetkeäkään.
Mutta on vain jäänyt se olo, että tuolloinkin jätin taas elämättä ja siirryin nuoresta aikuisesta hetkessä vastuuntuntoiseksi äidiksi.

Mun ja S:n uuden suhteen alkuhuumaa ei kauan kestänyt, kun tilalle tosiaan tuli kasvava vatsa ja arki hyvin pian. Kaikki muu jäi.
En syytä tästä S:aa, kyllä se mun osuus siihen oli se suurin, koska mä keskityin rakentamaan täydellistä perhettä, jonka myöhemmin olen huomannut olleen vain suurta kulissia kaikelle.
Todella nopeasti hävisi perhoset vatsasta, läheisyys ja toisen huomioiminen.

Toinen suuri, maata järisyttävä oli eräs toinen M.
Huh, se se vasta järjetön suhde olikin!
Mutta hetkeäkään en kadu!
Tuo toinen M vei multa jalat kyllä alta, niin että soi.
Tämä oli aika ennenkuin S tuli kuvioihin uudestaan.
Me tapailtiin tuon toisen M:n kanssa vuoden päivät ja ne oli elämäni oudoimmat, sekavimmat ja ehkä hauskimmatkin hetket tuolloin.
Oli minä ja hän vastaan maailma.
Siinä suhteessa ei ollut minkäänlaista järjen hitustakaan, oli vain järjetön himo ja niin sekavat ajat.
Mä käytin tuolloin paljon amfetamiinia ja M poltteli heroiinia.
Ei ehkä toimivin suhde, kun toinen on piripäissään yliaktiivisena ja toinen herskapäissään lööbailemassa sängyn pohjalla.
Mutta jotenkin me vaan mentiin eteenpäin hullun rakastuneina ja sekaisin ku seinäkellot.
Noista ajoista on jo tosi paljon aikaa ja tiettyjä hetkiä ajattelen lämmöllä edelleen.
Mutta me ei seurusteltu, oltiin ja mentiin ja aina mä päädyin hänen viereensä.

Mun ja S:n eron jälkeen kävin vielä kerran koeajamassa tuon toisen M:n, mut ei se yö enää herättänyt niin suuria tunteita eikä hän saanut mun polvia enää notkumaan.
Mutta mä nukuin kyllä rauhallisesti ja hyvillä mielin yhden yön hänen vieressään ja siihen se jäi.
Tuo toinen M on enää vain hieno muisto ja yksi iso osa mun kirjavaa historiaa.
No hard feelings :)

Ja sitten tämä nykyinen M.
Kuten kerroin, hän ei ollut tuolloin kun tapasimme, mies mun makuun.
Mä oon aina viehättynyt sellaisista pitkistä, hoikista mutta lihaksikkaista tummaveriköistä.
Sellaisista miehistä, joilla on poikamainen pilke silmäkulmassa, jotka kaipaavat pelastusta (hahhahah, kyllä, ihana äiti Teresa-syndrooma). Suomeksi vähän renttuja.
Niinkuin S ja toinen M.

Mutta nykyinen M oli aivan eri maata.
Rauhallinen, jalat maassa. Pilke kyllä silmäkulmassa, mutta toisenlainen.
M ei kaivannut pelastusta, enkä mä ole kokenut missään vaihessa tarvetta siihen, että muuttaisin hänen elämänsä paremmaksi.
M oli myös huomattavasti lyhyempi kuin aikaisemmat miehet.
Hän ei ole pitkä, lihaksikas, hoikka eikä edes tummaverinen.
Ja hänellä on rintakarvoja, joita kammoksu(i)n.
Kohtuullisen tasapainoinen ihminen, hyvät elämän arvot eikä hän haihatellut pää pilvissä.
Mutta ennenkaikkea se rauhallisuus joka hänestä huokui, oli mulle iso asia.
M tasapainottaa mua.
Hän ei päästä mua niin pitkälle, että vaipuisin epätoivoon tai täyden raivon partaalle.
Hän omalla olemuksellaan luo mulle sisäistä rauhaa ja tasapainoa.
Hän on ollut täydellisen huomaavainen ja rakastava mies.
Toki ongelmia on ollut ja niitä on ratkottu ja etsitty molempia miellyttäviä ratkaisuja, mutta pääsääntöisesti hän on erittäin huomaavainen.

M on ihminen josta on helppo pitää.
Mutta mulla kesti hetki myöntää, että mä olen korviani myöten rakastunut ihmiseen, joka ei ole mun tyyppiä vaan juuri kaikkea muuta.
Ja miten ihanaa onkaan huomata, kuinka tasapainoinen, arvostava, rehellinen ja luotettava suhde voikaan olla, kun kummallakaan ei ole tarvetta pelastaa toista.
Mä pystyn hengittämään vapaasti.

Me olemme hänen kanssaan muutamaan otteeseen puhuttu myös siitä, että ollaanko me rakastuttu toisiimme vai siihen tunteeseen, kun kaikki on helppoa.
Kun on vain helppo olla ja elää, koska molemmat olimme kaivanneet juuri sitä helppoutta.
Mutta mä en usko rakastuneeni helppouteen, koska se tunne mikä mun sisällä on kun mä näen hänet joka päivä, se suuri rinnassa läikähtävä kiitollisuus ja rauha kun hän asettuu viereeni, kertoo jostain muusta kuin vain helppoudesta.

Koti ei ole vain konreettinen paikka jossa ollaan, vaan koti on todella siellä missä sydänkin.
Ja mun sydän on hänen luonaan.

Ja tietynlaisella hipaisulla hän saa perhoset leijailemaan vatsassani vieläkin.