Milloin tämä helpottaa?
Kokoajan on vain tuskainen olo, ahdistaa ja kiristää hermoja.
Ja mä olen niiiiiiiin kyllästynyt tähän, yllättäen, taas.
Mä tein päätöksen, että noudatan psykan neuvoja ja laitan korkin kiinni kokonaan.
Ei mua juopoksi pääsis haukkumaan, mut jääkööt nuo kerta pariin kuukauteenkin välistä.
Viime viikonloppuna kun M:n kanssa vietettiin pitkästä aikaa yhteinen, lapsivapaa viikonloppu, puhuttiin mun juomisesta.
Itsekin ääneen sen sanoin, että se agre-tyyppi alkanut näkymään jo liikaa enkä usko että mun psyyke kestäisi, mikäli joku kerta heräisin putkasta tai saisin syytteen pahoinpitelystä.
Koska niin lapasesta lähtee, jos olen juonut.
Ja se morkkis :(
Kesti useamman päivän viimeksi ja kaikki tää normaali ahdistus oli miljoona kertaa pahenpaa kuin ikinä.
Joten, tulevana viikonloppuna jätän pullot rauhaan ja keskityn lapsiin.
Parempi päätös näin.
Sen lisäksi, meillä M:n kanssa on ollut niin vähän aikaa toisillemme ja parisuhteelle, että mielummin ne vapaat keskityn hoitamaan selvinpäin tätä meidän suhdetta.
Koska kaikkien mun ongelmien kanssa, täytyy todella tehdä jo töitä suhteen eteen, että M jaksaa mukana.
Mun saikku tosiaan jatkuu, tämän vuoden loppuun ainakin.
Maanantaina kävin maailman turhimmassa TyKy-keskustelussa.
Kaikki meni ihan perseelleen.
Olin henkisesti muka tosi hyvin latautunut siihen, pohjilla rauhoittavia (just in case..) ja tieto siitä, ettei firman yksi ääliö ole tykyssä mukana.
Joten kaiken piti olla hyvin.
Automaattina ajoin kohti työterveyttä, juttelin äitin kanssa samalla puhelimessa.
Kaikki oli ihan ok, siiheksi kun pääsin työterveyteen sisään.
Joku hermostui kauheasti, päällepäin näkyvä tärinä ja tutina alkoi. En edes tunnistanut psykkaa vaikka istuin vastapäätä.
Kahvihuoneeseen sisään, paikalla luottari, esimies, tt-lääkäri (mulle tuntematon), Psykka ja tt-hoitaja (jonka kerran nähnyt).
Otin kahvin vastaan ja tt-hoitaja alkaa puhumaan.
En oikeastaan tiedostanut mitään muuta kuin kahvihuoneessa olevan kellon ja Karvis-kortin.
Jotain mun asioita tt-hoitaja puhui siiheksi, kun luottari äkisti keskeytti ja kysyi, olenko antanut luvan kertoa näitä asioita.
Hieman(köh köh) hämillään totesin, että en ole, mutta saatte puhua tehdyistä tutkimuksista, ei muusta.
Keskustelu jatkuu, Psykka kysyy luvan multa johon vastasin myöntävästi.
Kertoo, että mulla on vahvat dissosiaatio-oireet, derealisaatio- ja depersonalisaatiohäiriöitä, erittäin paha ahdistushäiriö.
Kertoo että en ole työkykyinen ja b-lausunto tehty loppu vuodeksi.
Puheen sorinaa, ihmiset puhuu päällekkäin, yritän sanoa jotain mutta kukaan ei kuuntele.
Aletaan puhumaan tulevasta työkokeilusta, ajankohta ehkä kevät 2016.
Siinä vaiheessa yritin saada ääntäni kuulumaan, pyydän ettei puhuta asioista jotka on vasta ajankohtaisia vuoden päästä.
Mua ei kuunnella, puhutaan päälle vaan kokoajan.
Joku alkoi hermostumaan, minä en näe kuin kellon ja kortin ja huomaan rutistavan pahvista kahvimukia ryttyyn ja kasaan.
Huuto lisääntyy päässä, ahdistus kasvaa kunnes se tulee ryöppynä ulos.
Ensin sähisten, sen jälkeen ääntä korottaen.
Jokin säikähti, koska itku purkautuu ulos ja hätäännys kasvaa.
Hetken oltiin hukassa, hädissään että missä ollaan ja mitä täällä tapahtuu.
Luottari käskee kaikki ulos huoneesta ja ilmoittaa palaverin päättyneeksi.
Siinä mä olen pöytää vasten itkemässä ja rääkymässä.
Kaikki meni pieleen, soimaan itseäni.
Huone tyhjeni hetkeksi, naurahdin ääneen kuinka latvalaho olenkaan ja mikä näky mahdan olla.
Katsahdin kelloa, koko palaveri oli kestänyt arviolta 12-14minuuttia.
Tuossa ajassa kerkesin katoamaan, hätääntymään, raivostumaan ja romahtamaan.
Ja ne vaan puhuu työhön paluusta.
Ja mä kestin alle vartin kasassa.
No.
En ole palaamassa töihin vielä hetkeen.
Mutta toi maanantai jäi muutenkin mieleen, koska kotiin päästyäni avasin uutisotsikot ja romahdin taas.
Tän viikon maanantai oli pitkästä aikaa hirvein.
Jälkeen uusi syy vihata maanantaita.
Nyt ahdistaa niin kovin (niinkuin liki kaikkina päivinä tällä viikolla), että oli pakko ottaa rauhoittava varuiksi.
Ketipinorit ei näköjään auta (ainakaan vielä) mulla päivisin ahdistukseen, joten rauhoittavia on pakko olla.
Ja kun mä oon varmempi mun päätöksestä, kirjoitan teille lisää maanantaista.
Piis änd out!
