En ole ainoa ihminen tässä maailmassa, joka eristäytyy ihmisistä eikä päästä helposti ketään lähelle.
Viime aikoina tämä on korostunut huomattavissa määrin.
Päästän kotiini enää pari ihmistä käymään, suostun tapaamaan vain muutamaa ihmistä. Ja olen tekemisissä vain muutaman ihmisen kanssa.
He ovat sellaisia ihmisiä, keiden seurassa mun ei tarvitse pelätä tai hävetä mua itseäni.
Mä kuitenkin oikeasti pelkään näyttää niitä puolia itsestäni, pelkään sitä mitä ihmiset ajattelevat musta jos he näkis millainen kaaos mä olen oikeasti.
Pelkään siis, että joku näkee totuuden.
On tosi rankkaa ja raskasta pitää suojakuorta päällä.
Esittää iloista vaikka itkettää, hymyillä toiselle vaikka tekisi mieli karjua keuhkonsa pihalle.
On vaikeaa olla sosiaalinen, kun haluaa vain olla käppyrässä.
Miten kommunikoit toisen kanssa, kun mieli vaeltaa lapsen maailmassa?
Minä, niinkuin niin moni muukin, on erakoitunut kotiinsa.
Koti on turvasatama.
Täällä mulla on mun säännöt, mun rutiinit ja mun turvatavarat.
Kukaan muu kuin M (niin ja terppa) ei ymmärrä esim mun viltin tärkeyttä.
Millainen turvaviitta se mulle oikeasti on.
Ja kun sun turva on viltti, miten käykään kaupassa kun sulla ei ole turvaa siellä?
Kaupassa M kulkee mun tahtia, rapsutellen, hipsutellen ja hiljaa rauhoittaen.
M on mun viltti kaupassa.
Mutta vain M näkee sen viltin tärkeyden ja ymmärtää.
Niin. Mä en tosiaan päästä kotiin enää montaakaan ihmistä, toisinsanoen olen kätevästi vain jättänyt sosiaaliset kontaktit liki kokonaan, jolloin vältyn niiltä tilanteita, että joku olisi tulossa kylään.
Näppärää.
Olemme kriiseillyt M:n kanssa, koska molemmat on väsyneitä. Vähän kaikkeen.
Ilokseni voin kuitenkin todeta, että nekin ongelmat puitiin läpi hyvässä hengessä.
Yhdessä me jatketaan tätä taistelua.
Mun taistelua.
Olen jumahtanut johonkin reunalle, jäänyt ihmettelemään miksi minä olen tällainen.
Miksi mä olen sairas?
Olen alkanut kyseenalaistamaan kaikki traumat- Onko niitä asioita koskaan tapahtunutkaan?
Muistanko mä väärin?
Ja ne vähät asiat mitä muistan, ei herätä tunteita lainkaan.
Ja ne mitä en muista... Niin, niitä ei ole minulle olemassa lainkaan.
Ja tämän faktan takia olen reunalla, keikkuen ja roikkuen.
Miksi olen sairas asioista, joita minä en muista.
Sain dissojen vertaistukiryhmässä hyvän vastauksen tähän pohdintaani;
"Ne on sellaisia, kunnes olet valmis näkemään ja kokemaan saman, mitä ne ovat nähneet ja kokeneet. Älä pelkää, sillä ne ovat muistoja ja tunteita menneistä, haarniska, joka on suojannut pahalta :)"
Niin, tosiaan osat mellastavat ja rellestävät.
Tulevat ja menevät aaltojen lailla.
Se mikä mua rassaa tässä, on se että osat käväisevät arjessa paikalla, antamatta minulle mitään.
M joutuu niistä kärsimään, kun Besserwisser käy härkkimässä, maaninen täräyttää mestoille hillumaan ja kun M jossain vaiheessa menettää hermonsa (uskokaa pois, silläkin on rajansa xD), Pienet tulee vollottamaan ja rääkymään.
Koska eivät ymmärrä mitä tapahtu ja miksi yhtäkkiä tulee turvaton olo.
Tai toisinpäin; Pienet tulee ensin ja jos M reagoi "väärin", tulee noi vittumaiset puolustajat paikalle usein.
Ja soppa on valmis.
Selvästi mun arkeen sopii sanonta "sitä sekavampi soppa, mitä useampi hämmentäjä"
Heitän tähän perään Anna Erikssonin Maailma palelee sanat.
Nää on meidän kaikkien voima sanoja.
Niin!
Ei näillä seuduin kasva toivoo
Maata peittää kuiva katkeruus
Joka liikettä varjon veljet valvoo
Joka yö on uusi ikuisuus
Maata peittää kuiva katkeruus
Joka liikettä varjon veljet valvoo
Joka yö on uusi ikuisuus
Suljen silmäni tunnen, että olet läsnä
Ja ajan ratas pysähtyy
Kuulenko jo äänesi käytävässä
Kun sairaat unet lähestyy
Auta mut aamuun, auta mut aamuun
Luoja, anna tämän olla parempi päivä
Anna valo, joka valaisee
Kai vielä aurinko nousee
Maailma palelee
Tämä palava mieli on täynnä pelkoo
Kun tiellä hiekka laskeutuu
Pikiyössä sokea silmä katsoo
Kun sodan kentät punertuu
Auta mut aamuun, auta mut aamuun
Luoja, anna tämän olla parempi päivä.
Anna valo, joka valaisee
Kai vielä aurinko nousee
Maailma palelee
Pääsenkö täältä koskaan pois, pääsenkö täältä koskaan pois
Pääsenkö täältä koskaan, koskaan pois
Luoja anna tämän olla parempi päivä
Anna valo, joka valaisee
Kai vielä aurinko nousee
Maailma palelee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti