Armo

Minut ympäröin tyhjyydellä jotta voisin nähdä
Jotta oppisin itse mitä tunnen
Ja tietäisin sen
Nyt on mentävä yksin
Kulkee pitää ilman varjoo
Osan jäätävä taakse jotta toinen voi loppuun löytää
Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika
Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää

Kyseinen Apulannan kappale on merkinnyt mun elämässä paljon.
Mä olen huomannut kyseisen kappaleen löytäneen aina uudestaan ja uudestaan uusia merkityksiä mulle.

Laulun sanat koskettavat mua.
Mä kuuntelin tuota kun S jäi pettämisestä kiinni.
Silloin koin sanat nimenomaan armolliseksi.
Anna anteeksi.
Anna armoa.
Ja kun mä olin armollinen hänelle ja annoin anteeksi, samalla mä ymmärsin hylänneeni itsestäni jotain.

"Osan jäätävä taakse, jotta toinen voi loppuun löytää"

Laulun sanat olivat merkitykselliset myös mun ja S:n erotessa.
Mä kuuntelin tuolloinkin taas hyvin paljon kyseistä kappaletta.
Silloin nuo sanat olivat mulle kaikki ne sanat, mitä mä en saanut sanottua ääneen.
Ne oli sanoja, jotka olivat olleet jo kielen kannalla pitkään mutta multa puuttui ääni ja rohkeus sanoa ne ääneen; Mä en rakasta sua enää

"Minut ympäröin tyhjyydellä jotta voisin nähdä
Jotta oppisin itse mitä tunnen
Ja tietäisin sen
Nyt on mentävä yksin
Kulkee pitää ilman varjoa"

Mä todella ympäröin silloin itseni tyhjyydellä. Mä kylmetin itseni täysin, mä en pystynyt olemaan S:n lähellä, mä en voinut nähdä häntä enkä kestänyt edes kuulla hänen askelia rappusilla.
Mä suljin itseltäni täysin tunteet.
S oli kuin varjo mulle, se oli aina siinä jossain ihan lähellä.
Kiinni minussa, oli aina ollut.
Ja mun oli pakko päästä irti.
Ja mä olen oppinut tuntemaan mun tunteet ja nyt mä ymmärrän.

"Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika"

Tässä samalla kun mä oon edelleen rikkinäinen ja hajalla kaikista asioista, niin mä löydän vieläkin noista sanoista merkityksiä mulle.
Nyt niissä sanoissa on jotain uutta;
Muutakin kuin vain surua ja tuskaa.
Niissä on toivoa ja uskoa.
Niissä sanoissa on jotain hyvää.

Ne ei ole enää sanoja mun anteeksiannosta muille ihmisille,
niissä on sanoja mun anteeksiannosta ja armollisuudesta itselleni.

Ehkä mä joku päivä pystyn antamaan anteeksi, olemaan armollinen itselleni.
Ehkä armo joku päivä tavoittaa minutkin.

Mä toivon sen löytävän mut jonain päivänä.