Maailman lopun päivä.

Me aloitettiin M:n kanssa yhteinen tulevaisuus siltä pohjalta, mitä me sillä hetkellä olimme.
Mä olin etä-äiti, M oli etä-isä.
Mä olin rikki ja satutettu. Mä halusin elää, olla sitoutumatta, olla yksin.
Olla vapaana ja hengittää. Korjata itseni. Humaltua ja tanssia.
Herätä vieraan sängystä.
Herätä yksin.

M oli myös rikki ja satutettu. Ja käsitykseni mukaan, halusi tuolloin tehdä pitkälti samat asiat kuin minä; elää, olla yksin ja vapaana.

Ja sitten me kohdattiin toisemme. Outojen sattumuksien kautta.
Maailman lopun päivänä 21.12.12 me humalluttiin, vietettiin yö yhdessä heräten niskat kipeinä krapulassa sohvalta.
Me mentiin kahville samana vai seuraavana iltana.
Istuttiin autossa, M ajoi ja satoi lunta.
Mulla oli perhosia vatsassa ja jännitti, kun odotin häntä hakemaan mua.
Me ajeltiin etsien auki olevaa huoltoasemaa vähän kauempaa ja mä muistan kuinka mua jännitti, kun hän silitti varovaisesti mun polvea istuessani hänen vieressään autossa.
Ja hyvin varovaisesti otti kädestä kii.
Mä olin aika myyty jo tuolloin.
M on kertonut myöhemmin jännittäneensä myös tuolloin kovasti.

Me vietettiin liki kaikki illat yhdessä.

Viikkoa myöhemmin tapaamisesta, olimme yllättäen juomassa kaveri porukassa ja tuona yönä huomasin sydämessäni jonkun oudon liikahduksen baarissa, kun M ei pahemmin mua huomioinut ja flirttaili muille naisille. Mä sivuutin hienosti sen tunteen, koska me olimme puhuneet ja sopineet, että mitään vakavaa on kummankaan turha odottaa.
Pidetään hetki hauskaa vaan.
Ja tuona yönä me molemmat puhuimme uudestaan asiasta ja sovittiin, että jos tunteita tulee mukaan niin sanotaan toisillemme heipat, koska kumpikaan ei tahtonut mitään tunne-juttuja silloin.
Tai niin me ainakin toisillemme sanottiin. Ja uskoteltiin itsellemmekin.

Uutena vuotena mä otin asian uudestaan puheeksi, koska mä tiesin että nyt oli aika sanoa heipat.
Tunteet oli vahvasti mukana ja mua pelotti.
Uuden vuoden yönä sanoin M:lle, että tää meidän friends with benefits-juttu ei oikein toimi, koska seksisuhteessa ei ole tarkoitus nukkua jokaista yötä yhdessä, niinkuin me olimme tehneet. Seksisuhteessa ei ole tarkoitus lähettää satoja viestejä työpäivän aikana siiheksi asti kun nähdään, eikä seksisuhteessa ole tarkoitus kaivata toista kiinni itseensä ja ikävöidä työssä vietettyjen tuntien aikana.
Noin mä aika pitkälti asian esitin ja esitin jatkolauseen; Sanotaanko toisillemme nyt heipat, vai myönnetäänkö ääneen että meillä on tunteita toisiamme kohtaa ja jatketaan ihan rehellisesti tästä eteenpäin?

Molemmat taidettiin itkeä tuolloin. Ehkä helpotuksesta, kun pystyi ääneen sanomaan että mulla on niitä tunteita sua kohtaan! Ehkä pelosta, että mitä jos toinen ei vastaa mun tunteisiin?
Ja ehkä ennenkaikkea siitä pelosta, että näin ei pitänyt käydä ja nyt me ollaan tässä, silmittömästi ihastuneina eikä kumpikaan halua päästää toisesta irti.

Onneksi mä tuolloin rohkenin puhua siitä asiasta, muuten me ei ehkä oltais tässä.

Mä olen rakastunut. Ja mä todella rakastan.
Mä uskallan nyt sanoa, että näin mä en ole koskaan ketään toista ihmistä rakastanut.
Mä en ehkä vieläkään usko rakkauteen ensi silmäyksellä, mutta jotain taikaa siinä maailman lopun yössä oli, koska liki kaksi vuotta myöhemmin mä saan tuosta ihmisestä perhosia vieläkin vatsaani ja kaipaan häntä vieläkin työssä vietettyjen tuntien ajan.

Mä tunnen hänen läsnäolon mun kehossa ja jokaisessa solussa.
Ja kun mä iltaisin saan painaa pääni hänen rintaansa vasten, kun hän silittää mun hiuksia ja on rauhallisena mun vieressäni, mä en kaipaa muuta.

Hänen vierellä mä tunnen vihdoin olevani kotona.