Kylmä ihminen

Vastoin kaikkia uskomuksia minusta, mä osaan olla kylmä ja armoton ihminen.
Silloin kun mua on satutettu.
Mä pystyn kokonaan kylmettää mun tunteet, jos tarve vaatii.
Mä olen poistanut elämästäni ihmisiä, jotka ovat olleet huonoja mulle.

Mä katkaisin välit isääni joitakin vuosia sitten.
Yhden puhelun aikana mä sanoin kaikki asiat hänelle, joita olin pitänyt kaikki vuodet sisälläni.
Mä varmaan loukkasin häntä sinä hetkenä enemmän kuin kukaan.
Sanoin kaikki ne asiat, joilla hän oli mua loukannut ja alistanut.
Kerroin, että olen toivonut ettei hän ole mun isä, niinkuin hän on aina muistanut mulle kertoa.
Kerroin hänen pilanneen mun lapsuuden ja toivotin hänelle hidasta kuolemaa.
Sen puhelun jälkeen mä poistin hänet mun elämästä lopullisesti.

Olen katkaissut välit pikkusiskooni, sen jälkeen kun mulle selvisi hänen ja S:n touhut.
Mä en pysty tuota asiaa unohtamaan. se muutti käsitykseni hänestä ihmisenä, siskona.
Mulle hän ei ole enää mitään. Ja tuskin tulee olemaankaan.

Mulle saa lykätä paljon paskaa niskaan, mutta jossain tulee mun raja vastaan ja jos joku sen ylittää, ei ole paluuta entiseen.
Välit ovat kylmenneet joihinkin sukulaisiin, kavereihin, ystäviin ja jotkut heistä ovat pysyneet elämässä mukana, mutta koskaan enää en ole päästänyt heitä kiinni siihen.
Joidenkin ihmisten teot tai sanat ovat ylittäneet mun ymmärtäväisyyden rajan ja silloin olen poistanut heidät kokonaan elämästäni.
Jotku ihmiset roikkuvat siinä rajalla.

Joku näkymätön raja on olemassa mun sisällä.
Joku sellainen mikä määrittää mun käyttäytymistä.
Silloin kun mua loukataan tai satutetaan, mä muutun itsekkin aivan toiseksi ihmiseksi.
Mä olen sanonut ja tehnyt asioita, jotka eivät ole normaalia minua.
Normaali minä ei pysty tunteiden kylmettämiseen ja sanomaan niitä asioita, joita mun suusta tulee.
Mutta joku osa mussa siihen kykenee.

Mä saan jatkuvasti kuulla, miten mun pitäis käyttäytyä ja olla.
Kuinka mun pitäisi olla se fiksu, järkevä ja hyväkäytöksinen ihminen, kuinka mun pitää ymmärtää ja unohtaa.
Mutta se joku osa mussa on kaikkea muuta kuin fiksu, järkevä, hyväkäytöksinen ja ymmärtäväinen.
Se on ruma, tunteeton ja väkivaltainenkin.
Se on jotain minkä haluaisin olevan jotain muuta. Ja se on jotain mitä en osaa hallita.
Ja se on jotain mikä on noussut esiin viime vuosien aikana enemmän.

Se osa mussa on tosiaan hallitsematon. En voi millään sanoa tunnistavani sitä ihmistä, joka käy toisen päälle sanallisesti tai fyysisesti, tietoisesti satuttaen ja toivovan satuttavan vielä enemmän.
Mä olen hävennyt itseäni näiden tapahtumien jälkeen.
Kaiketi siinäkin on yksi syy lisää, miksi viihdyn ennemmin kotona.
Ja minkä takia juominenkin on jäänyt vähemmäksi, koska kännissä on pariin kertaan lähtenyt kontrolli aika pahasti ja olisi voinut käydä todella huonosti.
M ei myöskään ole ollut kovin hyvillään, kun esim kuuli mun käyttäytymisen yhden illan jälkeen.
Ei hän suuttunut eikä raivostunut mulle, mutta sekin johtui siitä ettei hän pystynyt millään käsittää mun tehneen jotain sellaista tai käyttäytyneen niin.
Koska hän ei tunnistanut mua siitä käyttäytymisestä. Koska M ei ole ikinä nähnyt musta sitä puolta, kohdistuneena häneen itseensä.

M on nähnyt mun tunteiden kuolevan kyllä.
Ja hän on nähnyt kuinka kylmä ihminen mä osaan olla.
Mutta mä toivon ettei hän koskaan näkisikään musta sitä puolta, jota en haluaisi olevan olemassakaan.
Mä toivon ettei kukaan näkisi ja mä toivon ettei sitä puolta olisi olemassakaan.

Mä en haluaisi olla tällainen ihminen. Vai sellainen?
Mikä osa on totta, mikä ei? Mikä on minua ja mikä on jotain muuta?
Kun tietäisi edes itse.