Sitten on olo et koko viikko on ollut hyvä.
Ja yhtäkkiä muistaa että vitut ole ollut hyvä viikko.
Täytyy myöntää, et en muista tästä viikosta juuri mitään.
Koska pötkötän tässä sohvalla viltin kanssa, olen pakosti ollut elossa edeltävätkin päivät.
Mutta muisti.
Ei ole.
Kuitenkin olen M laittanut viestiä jollekkin päivälle, et on ollu turhan rankka viikko ja hän on vastannut että on huomannut saman.
Olisi pätevää muistaa, mikä tässä viikossa olikaan ollut rankkaa.
Mä olen väsynyt. Ihan kohtuuttoman väsynyt. Ja etäinen kaikkia kohtaan.
Tosi vähän jaksanut pitää kehenkään yhteyksiä, ei vain huvita.
Kaikki on jotenkin plääääääh!
Kauhea hinku olis lähteä johonkin, mennä ja olla. Sitä mä olen suunnitellut eilisestä asti.
Eilen sentään lähdin M:n mukaan spontaanisti käymään autolla nopea kiekka, huikea saavutus multa!
Tein eilen myös toisen huikean saavutuksen!!!
Mä olen ehkä aika ylpeä tästä.
(Sori M, nyt tulee tekstiä intiimi asioista)
Eilen, olin valmistautunut siihen, että voidaan kieriskellä lakanoissa ilman pelkoa, että joku lapsista (niistä oikeista xD eli tytöistä) paukkaa oven taa "äiti mä näin pahaa unta" tms.
Olin henkisesti latautunut tähän.
Päätin yllättää ja vähän pistää nätinpää alusvaatetta päälle sen normaalin himapaidan sijaan.
M oli suihkussa kun täällä toteutan masterplania ja survoin itseni asusteisiin.
No, lopputulos oli et M valittaa pääkipua, niskojaan jne
Ja mä menin lukkoon, tuijotin kattoa ja haudoin mielessäni vaikka mitä.
Joku huuteli taustalta hirveyksiä, mä taistelin vastaan.
Kerroin sille, et nyt ei ole S:sta kyse, tuo on M ja nyt ei olla menneessä!!!
Ei hätää, ihan rauhassa, hengitä ja rauhoitu!
M pakeni tupakalle.
Palattuaan sänkyyn, jouduin taas taistelemaan sisäisesti että nyt ei aleta mykkäkouluun, eikä vaihtoehtona ole loukkaaminen. Nyt on MUN vuoro puhua!!!!
Ja mä puhuin, vähän mutta asiaa.
Pyysin M pötköttää, että pääsen hieromaan hänen niskojaan.
Minä hieroin ja pyysin että M puhuu.
Kertoo missä mättää, juteltiin asiallisesti.
Mä olin minuna läsnä, kuunnellen ja ymmärtäen.
Olin vaimona paikalla, hieroen hänen niskojaan.
Ja me saatiin asia puhuttua halki, poikki ja pinoon.
Sisäisesti mä hurrasin itselleni, koska tällä kertaa en antanut muiden puhua ääneen.
Mä tiedän et jos olisin antanut, me ei puhuttais vielä tänäänkään, ehkä ei vielä huomennakaan.
Minä päätin eilen!
Minä olin järkevä vaimo eilen, enkä antanut sijaa muille meidän väliin.
Palkkioksi sain mahtavaa... No tiedätte varmaan ;D
Toi pikkujuttu loi mulle uskoa isosti!
Mulla ON näköjään joskus kyky vaientaa muut, mulla ON mahdollisuus määrätä ketkä meidän sängyssä on!
Ja mulla on mahtava olo siitä!
Mut, huolimatta tuosta pienestä suuresta voitosta eilen, tässä mä istun yksin sohvalla viltin kanssa ja yritän vakuutella, että voisin ihan hyvin lähteä ihmisten ilmoille.
Vielä en ole siihen pystynyt.
Mut eilisen sänkyvoiton kunniaksi, mä annan tän hetkisen olon anteeksi.
Kyl mä vielä joku päivä päätän itse kaikesta.
Mun on pakko uskoa siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti