Kirjoitin luonnoksiin valmiiksi kaikki osat, julkaisen ne tässä kyllä.
Mutta asia mikä jäi kalvamaan, on Minä-osuus.
Olenko se minäminä sittenkään?
Mä oon syvässä ahdistuskaaosmaailmassa.
Tämän päivän selvinnyt rauhoittavilla ja musiikit ei ole poistunut korvilta.
Tää ahdistus ja kaaos on nyt liikaa mulle.
Ensimmäinen kerta aikoihin, kun mietin mun olemassaolon tarkoitusta.
Mulla ei ole jäljellä paljoakaan, edes itseäni näköjään.
On mulla M ja lapset, kourallinen muita ihmisiä.
Mutta tällä hetkellä kukaan ei pääse mun lähelle, koska pelkään.
Huomaako muut, mitä ajattelen?
Entä jos ei huomaa?
Kiinnostaako ketään?
En halua ottaa riskiä ja päästää iholle.
Huomaamatta osat vaihtuu lennossa, en edes itse huomaa kuin vasta jälkikäteen.
Eilen terapiaan mennessäni, mieleni teki heitellä muita odottavia potilaita tavaroilla, tarkistaakseni olemassa oloni.
En tehnyt mitään kuitenkaan.
Olen alkanut myös pelkäämään itse noita outoja kohtauksia.
Parkkihallista ulos astuminen aiheutti sen eilen, oloni oli olematon eikä mikään tuntunut todelliselta.
Kävele siinä sitten kauppakeskuksen poikki, kun ei edes ymmärrä väistää ihmisiä kunnolla.
Tai kun mä vainoharhaisen näköisenä pälyilin olkani yli autoa putsatessa, koska olin varma että mun nimeä huudetaan.
Käytännössä olisi mun ollut mahdoton edes kuulla, koska yllättäen musiikit oli täysillä korvissa.
En myöskään eilen osannut avata ovia, vaikka yhdessä luki selkeästi "työnnä", minä vedin.
Toisessa luki "paina kahvasta", en ymmärtänyt.
Yhtä ovea yritin avata saranien puolelta.
Pelkään jo itseäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti